lauantai 11. huhtikuuta 2015

Anonyymin rakentajan mietteitä

Olen ollut rakennusalalla suomessa nyt täysissä vuosissa noin 15 -vuotta. Yhteenlaskettuani työkokemus tiivistettynä meni lähemmäs yhtätoista vuotta. On tullut työskenneltyä betonielementtitehtaassa, puutalotehtaassa, rautakaupoissa, pientalotyömailla ja suuremmilla rakennuksilla.
Vuosien saatossa olen hoksannut sen, että ei enää riitä se, että työmies tekee työnsä ja ilmoittaa tunnit mestarille. Vastuuta on pukattu lisää mutta palkat pysyvät samana tai ovat jopa laskeneet.
Joissakin, tai yleensä kaikissa tapauksissa tehdään suoraa "sutta ja sekundaa". Sillä tavalla, että pintatyöt menevät juuri ja juuri läpi.
Tässä yksi esimerkki jonka aion kertoa vaihe vaiheelta.

Mestari on soittanut minulle aamulla ja pyytänyt katsastamaan työkohteen. On keskiviikkoaamu ja sovimme kohteen katsomisen puolille päivin. Saavun kohteeseen ja ensimmäisenä kohteiden "pikkukymppi" rientää paikalle. "Mitä sinä täällä teet?" No tulin katsastamaan kohteen kun täällä kuulemma pitäisi tehdä kylpyhuoneremontti... "Ei tänne vielä pääse! Purkutyötkin on vielä kesken"
Tässä vaiheessa en osaa vielä aavistaa mitä on tulossa vaan ajattelen että hommat saa tehdä ihan rauhassa sitten kun mestoille pääsen.
Kysyn ohimennen "kympiltä" "milloin tämän kohteen pitää olla valmis? "Ensi viikon perjantaina" TÄH? Nyt on siis keskiviikko ja olen huomisen päivän pois... Purkutyöt on täysin kesken ja pääsen vasta perjantaina aloittamaan tasoitustyöt...
Mestari saapuu paikalle ja katsomme kohteen läpi. Tämän lisäksi samassa luhtitalossa on toisessa päässä toinen samanlainen kylpyhuone peilinä siis. Hän sanoo että kummatkin ovat minun heiniä. Tässä vaiheessa tokaisen että hommaa toisen miehen tekemään toista. En mitenkään kerkeä tehdä kumpaakin noin lyhyessä ajassa.
Kysyn mestarilta vielä kerran että milloin työmaiden pitää olla valmiina. Täysin pokalla suusta tulee ENSI VIIKON PERJANTAINA. Naurahdan ja hymyilen. Luulen että vieläkin on kyse vitsistä. Kypyhuoneremontti kuudessa päivässä... YEAH RIGHT...

Saavun perjantaiaamuna työmaalle. Katsastan koppini. Toinen laattamies on aloittanut hommat siellä. Eli menen toiseen huoneistoon joka on vielä enemmän myöhässä aikataulusta. Timpuri laittaa vielä kipsilevyjä seinään, menen hänen kaverikseen että pääsen tekemään pohjatöitä.
Siivottuamme hoksaan, että lattiassa on vielä silikonia, sauma ja saneerauslaastijäämiä. Samoin seinässä. Soitan mestarille ja ilmoitan että purkutyöt on tehty huonosti ja, että purkumiehen täytyy tulla takaisin. (jälleen yksi viivytys).
Tässä vaiheessa kymppi kyselee että kerkeääkö työmaa ensi viikon perjantaiksi valmiiksi koska asukkaalle on luvattu näin ja hän saapuu silloin kotiinsa takaisin. Kerron että en ole mikään" supermies" vaan ihan tuiki tavallinen ihminen, ja että koko aikataulu on täysin epärealistinen. Hän hymyilee ja ymmärtää. Kysyy kuitenkin mitä meinaan mestarille sanoa ja tokaisee samaan syssyyn että tilaajan puolelta tulee tällöin sakkoa. Jaa??
Ei kiinnosta pätkääkään. Minua kiinnostaa vain ja ainoastaan se, että saan tehdä työni rauhassa ja hoppuilematta ilman oikomista. Siten, että minä ja asiakas olemme lopputulokseen tyytyväisiä.

Purkumies saapuu. Nuori kaveri joka on todella velton oloinen. Häntä ei kiinnosta hommat hevonvittuakaan. Suojaukset jää tekemättä kun hän aloittaa piikkauksen ja ajelee betonia kuppilaikallaan. Homma ohi. Ylimielinen katse minuun ja kysymys "jokos se mestarille passaa?" Mietin mielessäni että jos kaveri ei parempaan pysty niin antaapa olla.
Kaveri lähtee vauhdilla... piikkauskone ja kuppilaikka yms muut tavarat jää lattialle ??? Mitä ihmettä?
Taas siivousta... Ei auta. Työmaata on saatava eteenpäin. Siivoamme levytämme ja aloitan seinien paikkauksen ja tasoituksen. Siinä kun on pari nyrkin mentävää reikääkin, lisäksi katonrajassa ja seinien nurkissa niin isot välit että ne pitää täyttää uretaanivaahdolla.
Tässä vaiheessa saan tiedon sähkömieheltä että lattiaan tulee vielä lattialämmityskin..
Hohhoijakkaa.
No... Sovimme että hän tulee maanantaiaamuna asentamaan kaapelit, ja minä pääsen levittämään tasoitteen heti sen jälkeen.

Maanantaiaamu. Tasoittelen seiniä koska ne eivät ole vielä tarpeeksi tasaiset laatoitusta varten. Mestari hermoilee pysyykö työmaa aikataulussaan (itseppä on aikataulunsa laskenut).
Minun täytyy lopettaa tasoittelut koska sähkömies saapuu asentamaan kaapelit lattiaan. Pari tuntia odotusta jälleen.
Mestari tokaisee että "laita sitä vedeneristettä kerralla sen verran että pääset suoraan laatoittamaan." Vedeneristettä kun yleensä laitetaan telaten tai sivellen minimissään sen kaksi kertaa että saadaan tarvittava kalvopaksuus... Sylettää jo nyt, ja paineet alkaa tuntumaan tosissaan.
Sähkömies on saanut hommansa valmiiksi ja pääsen vetämään tasoitteen lattiaan. Siihen menee loppupäivä koska sekoitan laastin yksin pihalla ja kannan sen kylpyhuoneeseen ja levitän kaapeleiden päälle.
Työmaalla on kireä tunnelma ja koitan itse kuitenkin pysyä mahdollisimman rentona ja ajatella asian niin että teen sen mitä jaksan ja miten kerkeän, venyn sen mitä pystyn. Teen parhaani.

Tiistaiaamu. Aloitan seinien vedeneristyksen koska käsky käy. Seinät on osittain vasta paikattu. Äh mihin mää oon joutunu.
Asennan nurkka -ja kulmanauhat ja telaan seinät kertaalleen. Tasoitan lattian vielä kertaalleen pikahienotasoitteella koska ensimmäisellä kerralla siitä ei tullut tarpeeksi hyvä.
Mestarin kanssa sillointällöin keskustelua työmaan etenemisestä ja joka kerralla tiukkaan sävyyn sieltä suunnasta tulee "SEN ON OLTAVA VALMIS PERJANTAINA!" Iltapäivästä käyn telaamassa seinät toiseen kertaan.

Keskiviikkoaamu. Asennan aloitusrimat joka seinälle jotta laatoitus menee sujuvasti. Saan laatoitettua pinta-alaltaan suurimman seinän ja olen lähdössä ruokatunnille. Kymppi tulee vastaan ja kyselee että tuleeko työmaa valmiiksi perjantaiksi.. Taas kerran joudun selittämään hänelle että ei, se ei tule valmistumaan kun ehkä vasta ensi viikon alussa. Hän kyselee miten aion asian ilmaista työmaajohtajalle?? Miten?? No kerron hänelle minkä vuoksi työmaa on jäljessä ja että aikataulu on täysin epärealistinen.
Lähden syömään...
Ruokatunnilta lähtiessäni takaisin työmaalle mestari soittaa minulle (tässä kohtaa arvaan että kymppi on jutellut hänen kanssaan kylppärin edistymisestä ja kertonut minun versioni siitä että se työmaa ei tule valmistumaan)
Saavun työmaalle. Mestari heti ensimmäisenä kysyy, että tuleeko kylpyhuone olemaan valmis perjantai iltapäivään mennessä. Kerron hänelle että ei, se ei tule millään olemaan valmis siihen mennessä. Hän menee täysin punaiseksi ja korottaa ääntään tosi kovaksi. Itse pysyn koko ajan täysin rauhallisena. Selitän hänelle että näitä hommia ei tehdä tällä tavalla. Selitän myös että märän tasoitteen päälle ei voi mennä kävelemään eikä märän vedeneristeen päälle voi laatoittaa. Häntä ei kiinnosta. Selitän myös että purkutyöt olivat kaksi päivää myöhässä ja että koko aikataulu on täysin epärealistinen.
Vastaus huutaen minulle on. "MUA EI KIINNOSTA, SEN ON OLTAVA PERJANTAIHIN MENNESSÄ VALMIS, SINÄ OOT TÄÄLLÄ VAIKKA YÖT TEKEMÄSSÄ TÄTÄ ETTÄ TÄMÄ ON PERJANTAINA VALMIS!!!" TUOLLA ON PUHALTIMIA SITÄ VARTEN ETTÄ NÄMÄ KUIVUU NOPEAMPAA. TÄSSÄ KOHTEESSA VAADITTIIN SITÄ ETTÄ LAATTAMIEHET VENYY!"
Kyllä, kyllä... tuli venyttyä ja paukuttua ja poksuttua HAH! Mestari lähtee huoneistosta ovet paukkuen. Itse aloitan toisen seinän laatoituksen.
Tässä vaiheessa olen jo päättänyt että tämä on viimeinen työmaani alihankintana tälle firmalle. Minua korpeaa niin paljon että soitan yrityksen toimitusjohtajalle. Selitän hänelle koko päivän tapahtumat ja tuon painostuksen ja kiilauksen, kerron kaiken mikä on mennyt pieleen. Hän on tyynen rauhallinen, järkevä ja ymmärtää pointtini täysin. Aikoo laittaa asian eteenpäin ja soittaa mestarille.
Ei mene kuin hetki ja mestari tulee takaisin kylpyhuoneen ovelle anteeksipyytelevänä.
Selitän hänelle että turhaa sinä minulle reuhaat ja meuhkaat. Selitän että olemme aikuisia ihmisiä ja asiat täytyy pystyä keskustelemaan niinkuin aikuiset. Hän on hommannut minulle kaveriksi vanhemman laattamiehen. Ei mene kauaa kun hän saapuu kaverikseni. Laatoitamme seinät melkein valmiiksi ja päätämme että nyt täytyy siivota ja alkaa vedeneristämään lattiat että ne joskus saadaan valmiiksi ja laatalle.
Tämä päivä oli minulle 14-tuntinen että sain vedeneristettyä lattiat kahteen kertaan.
Mestari oli tuonut kaksi isoa puhallinta kylpyhuoneen ovelle nopeuttaakseen kuivumisaikoja..

Torstaiaamu. Vaihdamme kiinnityslaastin seinälle pikakiinnityslaastiin. Toinen meistä levittää laastin, ja toinen leikkaa laatat + siivoaa. Yhteistyömme toimii todella hyvin. Meistä tulisi hyvä työpari ajan myötä. Sellainen että ei tarvisi edes puhua työn etenemisestä kun kummatkin tietävät mitä tehdä. Puhuttaisiin jostain ihan muusta kun työskentelemme. Levitimme lattian vedeneristyksen päälle suojapahvin että se ei rikkoonnu ku laatoitamme seinät loppuun. Saimme seinät laatoitettua loppuun ja alamme ottamaan suojapahvia pois vedeneristyksen päältä. Voi kilin vittu ja muutamia kirosanoja lisää... Ei se vedeneriste ole kuivunut tarpeeksi tässä kiireessä. Ja kun suojapahvi on ollut siinä päällä niin sinne väliin on kondensoitunut kosteutta ja se on tarttunut eristeeseen kiinni... voi helevetin helevetti oikiasti... ei tämä oo ennää todellista. Meillä meni kaks tuntia aikaa että saatiin revittyä se pahvi pois siitä vedeneristeestä. Kumpiki aivan poikki ja paskana... huhhoijjakkaa taas.
Meinattii luovuttaa vaa ei. "PERJANTAIKSI PITTÄÄ SAAHA VALAMIIKSI!! HAHAHHAHAHAHAH!!!"
Ei muuta ku laastin sekotukseen ja lattialaatat paikalleen. Lattia on laatotettu pikalaastilla ja nakataan vielä puhallin perrään. Mestarin käskystä: -> ennen ku kammattiin laastia lattiaan se piti SIVELLÄ VEDENERISTEELLÄ....
Menin illalla vielä saumaamaan lattian. Taas yks 14 -tunnin päivä. Yöt menee pätkissä nukkumalla ja sen ajan mitä nukahdat näät unta töistä. Kauhea paine ja stressi päällä. Luulin että en saa viikkotunteja täyteen... HAHAH! Nehä paukkuu yli nyt :D

Perjantai. Seinät ja lattia on laatotettu, lattia on saumattu myös. Seinän saumaukseen siis.
Jossain vaiheessa siinä pikku kylppärissä oli viis miestä yhtäaikaa.. Kaks laattamiestä, putkimies, sähkömies ja mestari..
Sähkäri saa hommansa tehtyä aika nopeasti ja viipyilemättä. Putkimies jatkaa hommiansa, putkien vetoa ja kalustusta...
Vaihdettiin muistaakseni viisi laattaa sen vuoksi koska ne ei ollu kunnolla vielä tarttuneet kiinni, osasyynä oli myös se että pohjatyöt oli tehty huonosti (Sekin oli laattamiehen vika)
Koitappa siinä nyt sitten kalustaa ja porailla laattoihin jotain kiinni ku ne ei ole kiinni alustassaan ja alla oleva laastikin on vielä kosteaa...

Hitto soikoon! Me saatiin se valmiiksi! Olo ei ollu kovin onnellinen, mutta sitäkin huojentuneempi. Mun ei tartte enää sotkea käsiäni tähän paskaan. Sain muistutuksen ja opetuksen siitä että miksi oon lähtenyt pois julkiselta puolelta. Hommia tehdään niinkuin liukuhihnalla. Helvetin nopeaa, oikomalla ja siten että sillä näöllä ei ole mitään merkitystä. Onko tämä suunniteltu näin että ne joutuu korjaamaan parin vuoden sisällä ja niistäkin saadaan rahat pois vai mikä on homman nimi? Ei mahdu pieneen kaaliini. Kun oma periaate on se että homma tehdään alusta asti huolella ja rauhallisesti, työvaihe kerrallaan. Voitte kuvitella miten rikki pieni ihminen voi olla siellä pimeässä kopissa. Vanhempi laattamies sanoi että kokoajan mennään pahempaan suuntaan. Epätoivoisia hetkiä hänkin on kokenut työmaalla. Vaikka kuin kiire olisi niin kaveria ei saa, ja väkisilläkin joutuu välillä oikomaan... Voi hellanlettas sentään tätä nykyrakentamista. Vika ei ole koskaan johtoportaassa vaan AINA tekijässä. Kuulin kuinka minuakin oli tämän kohteen aikana mestarin puolelta haukuttu ja epäilty ammattitaitoani.

Toverit koittakaa kestää. Mutta muistakaa se että te itse saatte valita sen mitä te teette. Ammatistaan pitää olla sen verran ylpeä että painostuksestakaan ei ruveta huonoa tekemään. Muutos lähtee meistä. Unohtakaa se herranpelko ja sanokaa vastaan. EI JA SEIS kun tällaisia tulee vastaan. Onneksi sain herätyksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti