Vuosi vaihtuu jälleen. Kaikki haistattavat edelliselle vuodelle ja sen paskoille tapahtumille. Niin minäkin. Silti vuodet tulevat vaihtumaan aina. Aika kuluu, vuodet vierii ja me vanhetaan. Asioita tapahtuu, ihmisiä syntyy ja kuolee, niin se vaan menee. Me ei eletä ikuisesti. Nuoruuden sankarimme ja idolimme lähtevät. Samoiten kaikki tuttumme, sukulaisemme ja ystävämme. Eikö olisi nyt korkea aika sanoa lähimmäisille, että välitän sinusta ja rakastan sinua. Halata toista oikealla tarkoituksella. Tehdä niitä juttuja mistä pitää ja tekee muutkin onnelliseksi. Se ei ole keneltäkään pois.

Mitä sitten on oppinut vuoden aikana? Sen, että kivan lahjakääreen sisässä ei olekkaan aina sitä mitä toivoisi olevan. Keneenkään kannata luottaa sokeasti. Kiire ei vie minnekkään. Maltti on valttia ja suuria päätöksiä kannattaa tehdä rauhassa ja vakaudella. Uskoo omaan intuitioonsa ja siihen mitä tekee. Ota myös tosissasi toisten ihmisten kehut ja kehu myös itseäsi. Opi rakastamaan sitä mikä olet ja mitä teet. Opi ottamaan tervettä kritiikkiä vastaan. Haukkuminen ja alistaminen ei ole sellaista. Nämä kyllä eroittaa toisistaan aika helposti ja ainoa mikä kolhuja saa on oma pieni ego.

Oikeat ystävät pysyvät rinnallasi tapahtui sitten mitä vain. He ovat sellaisia joiden läheisyys ei tule ikinä loppumaan. Herkistyin eräänä päivänä kun kaksi ystävystä kohtasivat pitkän ajan jälkeen. Heillä oli ollut oma menneisyytensä. Toisella oli jäänyt mieleen eräs hyvä tarina jonka toinen oli aikoinaan kertonut kalaretkellä. Hän muistutti toista tästä tarinasta ja kertoi kuinka se oli jäänyt hänen mieleensä, Hän toi mukanaan lahjan joka liittyi tähän tarinaan. Samalla hän toi surullisia uutisia. Sen, että elämä ei hänenkään kohdalla tule olemaan ikuista. Traaginen tapahtuma hänen elämässään oli laittanut asiat tärkeysjärjestykseen. Ystäviä pitää nähdä ja heitä on mukavaa muistaa pienillä eleillä tai vaikka lahjoilla. Joskus vasta traagiset tai raskaat asiat vasta herättävät ja laittavat miettimään hiukan omaa napaa pidemmälle. Olen ollut ryhmissä missä näytetään vain kova kuori ja läheisyyttä ihmisten kesken ei saa olla koska se on osoitus heikkoudesta. Nämä kaksi ystävystä halasivat pitkän ajan jälkeen. Käsitykseni vanhempien miesten tunteiden osoituksesta toiselle nousi uusiin sfääreihin. Koska minun omat juurtuneet käsitykseni olivat jääneet mieleen vanhoista tapahtumista. Jurttia suomalaista käytöstä siis. Kylmäkiskoista toisen pilkkaamista ja oman egon nostamista pinnalle. Mutta nyt oli mukana kättelyä, halaamista ja tsempaamista. Olalle ja selkään läiskimistä. Hurttia ja leikkisää huumoria. Hitto olin mielissäni kun näin kaiken tuon. Tämän hieman vanhemman herrasmiehen silmät olivat auenneet. Katseesta näki jotain minkä olen nähnyt monesti aiemminkin joidenkin ihmisten silmistä. Sen, että mikään ei ole ikuista. Se ei ollut luovuttamista vaan sitä, että hyväksyy tosiasiat ja jatkaa eteenpäin. Lempisanani. Eteenpäin.

Mitä sitten toivon uudelta vuodelta. Koska ainahan toivotaan jotain. Toivon että kaikki pysyvät terveenä. Tärkeät ja rakkaat ihmiset pysyisivät lähettyvilläni kun on vaikeaa. Saisin jakaa heidän kanssa myös iloni ja onneni. Kun tulee tilanne, että apua tarvitsee oikeasti. Minä olen tässä teitä varten. Teen kyllä kaikkeni vain jos voin. Tiedätte sen. Saisin tehdä niitä asioita jotka ovat minulle tärkeitä ja rakkaita ja mitä rakastan tehdä. Rauhaa, harmoniaa, asioiden asettumista uomiinsa. Pirskahtelevaa onnea. Kyyneleitä ja syviä tunteita.

Mutta se mitä eniten toivon on se, että saan olla tulevan tyttäreni lähellä ja viettää aikaa hänen kanssaan. Koska oli tilanne tai tapahtuneet asiat mitä tahansa. Mikään asia ei tule ikinä muuttamaan sitä että hän, pieni ihminen tulee olemaan tärkein ja rakkain ikinä tässä maailmassa minulle.

Uuteen vuoteen lähdetään siis täältä aika hämmentyneissä ja jännittyneissä tunnelmissa. Toivoen ja uskoen hyvään, että kaikki järjestyy. Ihan kaikkien puolesta niin ajatellen.

Jätetään hyvästit vuodelle 2016 ja tehdään vuodesta 2017 ihan perkeleen hieno vuosi yhdessä meille kaikille!

Joulusiivous

Tänään suoritan joulusiivouksen. Päässäni myös. Tasan vuosi sitten olin onnellinen. Siitä lähti täysin uudenlainen ajanjakso elämässäni etenemään. Tietyllä tavalla siinä samassa kyydissä mennään, mutta vain kyyti on hiukan muuttunut matkan varrella, ja ehkä hiukan kuoppaisemmaksi ikäväkseni näin täytyy sanoa. Minä tasoitan tietä edeltä samalla kuin kuljen eteenpäin. Puolitoista viikkoa ennen tätä päivää vuosi sitten olin särkenyt sydämmeni. Olin kasannut itseäni ja tulisin kasaamaan vielä jonkin aikaa. Aika kuitenkin parantaa haavat vaikka ne olisivat kuinka syviä tahansa. Sen olen oppinut tämän vuoden kuluessa, kuten myös monia muita asioita. Sellaisia jotka tekevät terveellä tavalla kyyniseksi ja kovettavat kuorta. Inhimillisyyttäni ja hyvää tahtoani en polta mutta enää en päästä ihmisiä lähelleni kovin nopeasti. Ihmettelyä ja kummastusta aika raakalla tavalla tämä vuosi on tuonut tullessaan. Silti kaikki ne huonot jutut mitä vaikka vuosi sitten tai kuluvan vuoden aika tapahtui tuntuu nyt hyvin pieneltä ja vähäiseltä asialta. Hengissä olen edelleen ja kokemuksia rikkaampana. Koska jutut ja asiat mitä elämään ilmaantuu, niille ei voi mitään. Tapahtumista ei voi estää. Turha siis pyristellä vastaan vaan ottaa kaiken mitä tulee vastaan. Eteenpäin kuljen ja mitä maailmankaikkeus polulleni tuokaan eteeni, sen otan vastaan. Oli se mitä tahansa. Ihmetystä ja kummastusta aiheuttaa myös ihmisten hyvyys. Sain pari päivää sitten parhaan joululahjan ikinä koskaan. Hitto me lähtään tänään kohti Amsterdamia! Täysin erinlainen joulu! Mistä tahansa päätöksistä on kyse. Muistakaa, että niillä asioilla saattaa olla kauaskantoisia seurauksia. Ne saattaa muuttaa toisen ihmisen tulevaisuuden suunnitelmia ja elämän suuntaa. Harkitkaa tarkkaan. Pitäkää lähimmistänne huolta ja antakaa toisillenne turvaa, lämpöä ja rakkautta.

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille <3

” Olemassaolossa on auttamisen tarve, suojelemisen tarve, ystävyyden tarve. Se elää ihmisessä. Joka ikinen on tuntenut sielussansa lämpimän tuulahduksen, auttamisen tarpeen. Eikä ihminen siitä tarpeesta pääse ikinä irti. Se on se tunne, jolle me annamme tuon moniselitteisen, tuon määrättömästi pilatun nimen 'rakkaus' tai 'hyvä tahto', 'avuliaisuus', 'ystävällisyys', tuo positiivinen sieluntila, joka on yhteenkuuluvaisuutta, myötäelämistä. Se on elämän eliksiiri, se on elämän perusvoima, josta riippuu terveys, josta riippuu elämän onni. ” (Yrjö Kallinen.)

On menossa pimein vuodenaika. Minua ei ahdista läheskään niin paljon kuin aikaisemmin. Kaikki johtuen viimeisen vuoden sisällä tapahtuneista asioista. Asioita on joutunut miettimään ja käsittelemään rankimman kautta. Sen lisäksi koittanut yrittää olla välittämättä ulkopuolelta tulevista paineista. Jostain oon saanut ihan suunnatonta voimaa suorittaa ja tehdä asioita. Rinnan alla tuntuu tarmo ja halu tehdä. Tiedän, että se johtuu erittäin paljon lähellä olevasta ihmisestä. Tiedät kuka olet <3 Minun ei tarvitse olla kuin oma itseni. Ei sen enempää eikä sen vähempää. Monta rautaa on tulessa ja kaikille on oma aikansa. Hyväksyntää, rakkautta ja huolenpitoa minulla on jakaa kaikille lähimmäisilleni. Se positiivisuus ja lämpö joka minussa sikiää kuuluu kaikille jotka sitä myös minulle antavat. Ensi kuun lopussa esikoiseni syntyy. Tulevaisuus jännittää mutta se on täysin inhimillistä. Silti tiedän sen, että minusta tulee hyvä isä. Eihän tämä mennyt ihan niinkuin saduissa, mutta eipä se niin suurimmaksi osaksi elämässä menekkään. Teen kaikkeni ja vielä enemmänkin, että lapsella on hyvä ja turvallinen olla. Tämän päivän aikan häilyvästi tunnelin päässä vilahti valoa myös työrintaman suhteen mutta aika näyttää käykö tällainen päänsisäinen toive toteen. Perjantaina viikonlopuksi Helsinkiin Liquid Space Dreamsin kans tekeen visuaaleja! Tulukaahan Stadin pään porukka moikkaileen Ääniwallille jos siellä päin pyöritte!

Nyt on aika summata vuoden tapahtumat, koska noin vuosi sitten alkoi sellainen hullunmylly mun elämässä. Tietyllä tavalla se ei ole vieläkään loppunut mutta merkkejä siitä, että se alkaa tasoittumaan on ollut ilmassa. En muuta toivoisikaan. On kivaa, että omassa elämässä tapahtuu asioita mutta liika on aina liikaa. Oon oppinut ihmisistä ja ihmisyydestä aika paljon. Paljon huonoja asioita ikävä kyllä. Mutta en lannistu. Tiedän että oikeaa rakkautta on olemassa, sellaista kumppanuutta. Oon mennyt välillä niin syvissä vesissä ja pimeissä paikoissa omassa mielessä, että tuntuu kuin ihan oikeasti sekoaisin täydellisesti. Ehkä kyse on siitä, että mullakin tuota ikää alkaa olla, ei tässä enää mikään nuori poikanen ole. Ei jaksa enää juosta ja juhlia. Sillekkin kyllä oli aikansa vuosia sitten. Toivois vaan sitä, että siinä olis joku josta sinä välität ja kuka välittää sinusta. Jotenkin sitä miettii sellaista, että miksi sitä turhaan yrittää ketään miellyttää? Mulle on tärkeintä se että mun lähimmillä ihmisillä on hyvä olla. Ei kait kukaan halua kellekkään mitään pahaa oikeasti? Sellaista pyyteetöntä auttamista minä arvostan ja suosin. Ihan pieniä asioita. Hymy, kiitos, käden puristus ja halaus. Anteeksi pyytäminen ja se, että joku kysyy välillä miten sulla menee. Se on joskus jollekkin ihan todella tärkeää ja iso juttu. Varsinkin viime aikoina tuntuu niinku ois tempaantunu haluamatta johonkin todella surkeaan draamaan. Sellasta en kaipaa kyllä yhtään. Ehkä tässä nyt on kyse vain siitä, että yksin me tepsutellaan tämä maallinen polku. Turhaa jakaa omasta lastistaan sellaisille jotka eivät sitä ansaitse tai halua. Tai antaa liikaakin tajuamatta sitä että toinen ei arvosta sitä millään tapaa. Lopen kait sitä itse ajattelee liikaa sitä mitä muut ajattelee itsestä tai omista hommista. Koska ei ne ihmiset niitä mieti, heillä on omatkin jutut ja oma elämä. Parastahan se on kun on se oma tontti kunnossa ja tietää itse täysin mitä tekee. Ihan sama sille mitä muut ajattelee tai ei ajattele. Sillä ei ole mitään merkitystä. Eipä tämä nyt miksikään tapahtumien summaamikseksi mennyt. Mutta mitäpä tuolla on väliä. Kirjoittaminen ja omien ajatusten tuominen on mulle tällä hetkellä parasta terapiaa. Kun on ajatteleva ihminen niin välistä sitä kai miettii vähän liikaakin asioita. Tällä tavalla saan purettua kaiken paperille. Näiden juttujen vuoksi mulle on elämääni nyt ilmaantunutkin hyviä juttuja ja voisko sitä pieni ihminen olla enempää onnellinen. Haasteita ja oman mukavuusalueen ulkopuolelle astumista. Samahan tuo on kokeilla. Eipähän harmita sitten, että ei lähtenyt mukaan ja se itselle ehkä pahinta onkin että pysähtyy liian pitkäksi aikaa. Aiemmin en oo uusiin juttuihin uskaltanut lähtä mukaan vaikka sisällä on sellanen kutina ollutkin, että hitto uskaltaiskohan tuota vai ei? Ehkä silloin ympärillä oli ihmisiä jotka eivät itse uskaltaneet ja sitä kautta sitten demonisoivat koko tilanteen? En tiedä. Kai sitä nyt on rohkeampi ja uskaltaa hypätä mukaan.

”Kaikkialla, missä ihminen tarttuu ihmisen käteen lämpimin mielin, on rauhaa ystävyyttä.”
(Yrjö Kallinen)

Hyvää viikon alkua kaikille!

Terveisin. Parempaan tulevaisuuteen uskova Petripappa

Yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot-päivän aikana kyllä tuli kirkastettua mieltä ja omia opittuja tietoja jo aikaisemmista koulutuksista. Meitä ihmisiä on paljon ja meidän tyylejä reagoida asioihin ja tilanteisiin myös monta. Monesti joidenkin ihmisten reaktiot asioihin on kuin jos lapselta vietäisiin tikkari, tai jos ollaan asioista eri mieltä, niin mennään aika lähelle niitä hiekkalaatikkoleikkejä. ”Mun isi on parempi ku sun isi” jne. Tiedätte mitä tarkoitan.

Ollaan samanlaisia lapsia vieläkin mutta vain aiheet on muuttuneet, hieman ehkä vakavammiksi kuitenkin. Aika hyvin näitä työyhteisöissäkin käytyjä väittelytilaisuuksia, palavereja ja kokoustilanteita voi verrata ihan sinne perhe-elämän iloihinkin. On valtaa käyttäviä ihmisiä, on aggressiivisuutta käyttäviä ihmisiä. Sitten on passiivisuutta. Mutta sitten on rakentavasti keskustelua käyviä ihmisiä. Ja kun tuollainen pari osuu yhteen, niin vähänkö siisti juttu.

Asiat riitelee, ei ihmiset. Arvosteleva ja alistava tyyppi onkin sitten oma lukunsa. Sellainen joka omasta mielestään on aina oikeassa ja kaikki pitää tehdä hänen tyylillään.

Monesti sitten kyllä hoksaa että mitä noiden negatiivisten reaktioiden takana on.

Otetaan nyt vaikka esimerkkinä se että jokin asia ei mene tietyllä tavalla kuten kyseinen henkilö sen haluaisi menevän (tätä voi soveltaa työyhteisöissäkin mutta myös parisuhteissa, toisaalta pätee ihan kaikkeen vuorovaikuttamiseen elämässä). Ruvetaan uhkailemaan, arvostelemaan tai jopa kiristämään. ”Kerta et nyt siivonnu huonettas niin viikkorahat on peruttu!” ”Tämä asia ei mennyt nyt yhtään niin kuin toivoin ja sinä saat kärsiä” - no tyhmä esimerkki vain. Mutta tuo jälkimmäinen on ehkä suomennos siitä miten asia on suoraan ilmaistu. Jos kaikki omaksuisivat sellaisen rakentavan keskustelutavan ja keskusteluiden aloituksen. No mutta oisko sitte vähä tylsää?

Pitää olla mielipiteitä ja erilaisia arvoja elämässä. Mutta sitten kun aletaan miettimään että mistä tällaiset käyttäytymismallit tulee. Tuleeko ne kotoa, lapsuudesta kenties? Vai onko ne sitten ympäristön vaikutuksesta opittuja juttuja? Onko kotona ollut passiivisaggressiivista tai jopa aggressiivista käytöstä, ja sitä jatketaan sitten sukupolvien yli opettamalla meidän lapsille ja lapsenlapsillemme. Tai sitten sitä että oikeasti istutaan ja pysähdytään keskustelemaan asioista.

No mutta oli niin tai näin. Oon todella mielissäni että tässäkin koulutuksessa otetaan tällasia asioita esille, koska ne on tärkeitä juttuja ja ne pistää kaikki vähän miettimään asioita. Tai en tiiä laittaako kaikkia mutta minut ainakin.

Asiat loksahtelee paikoilleen ihan itsestään ja Petripappa istuu 3D-lasit päässään leppostelutuolissaan suu auki välistä, ja miettii että WOUH DUDE! AWESOME!

Olisiko teillä aikaa puhua hieman meitä kaikkia kohtaavasta lopusta, kuolemasta? (tähän sitten se hassun hauska Elisan mainoksen kaksikko) Joo! Jee! Wouh! No mennään →

Onkohan se tuo pimeys? Mutta noin kaksi viikkoa mietin kuolemaa. Kyllä, juuri sitä mitä kohti me kaikki ollaan kulkemassa. En siis miettimällä miettinyt sitä mutta se vaan tuli mieleen, olikohan tuo nyt sen pienen pirulaisen tekosia sisälläni? En tiedä, mutta en rapsuttele sitä sen enempää.

Tuli mieleen yhden rakkaan ystäväni sanonta ”kaikki oli helvetin hauskaa siihen asti kun tajusikin joskus kuolevansa.” Joskus sain tuon asian ajattelusta ihan helvetinmoisia ahdistuksia.

Varmaankin kun on jälleen kysymys irtipäästämisestä. Sehän on se viimeinen otteen päästäminen, lopullinen sellainen. Välttämättömin ja pakollisin asia meidän elämässämme, se mikä on täysin varmaa. Kaikki me kuollaan. Omista muistiinpanoistani löysin lyhyen lauseen ”kuka teki kuolemasta kielletyn ja pelottavan asian?” Siihen nyt ei varmaan ikinä löydetä ratkaisua.

Mutta niin, sitä on tehty meidän kulttuurissamme todella surullinen ja pimeä asia. No siis, onhan se. Tietenkin kun rakkaat ympäriltä kaikkoaa jonnekkin. Minne lie? Sitäkään kukaan ei tiedä.

Ja sen vuoksi siitä on yrittää inttää yhtään mitään. On siitä hassuja sketsejä ja hulluttelua.

Joissain kulttuureissa kuitenkin ensin surraan, mutta sen jälkeen juhlitaan. Juhlissakin hiukan saatetaan tirauttaa, mutta sen jälkeen juhlat jatkuu ja ollaan iloisia toisen ”siirtymästä.”

Minä ainakin haluan että mun monttubileissä ei pelkästään olla jäyhiä jököttäjiä!

Ne pitää olla kunnon bileet! Mutta sitten mää haluan vähä julistaa sellasta asiaa että tämä aika mitä me ollaan täälä yhessä, nii pitäskö meidän kuitenki yrittää tulla toisten kans toimeen? Kaikista ei tarvi tykätä. Mutta helevetti soikoon kyllä se pitäs kuitenkin yrittää toimeen tulla. No ei sitä oo pakko sitäkään, jos ei halua mutta oisha se kiva. Kannattaako epävarmaa vihan taakkaa kantaa sisällään? Kukaan ei syö ketään elävältä (ehkä?) ja mun mielestä kukaan ei oo tehny niin pahaa ikinä että siitä ei vois puhua ja yrittää sopia. Tiiän sen että oon menneisyydessäni tehny paskoja juttuja ihmisille. Tiedän ja pyydän anteeksi nöyrimmin. Jos jollakulla kolkuttaa että ny pitäs puhua jonkun kans nii tehkää se. Ei siinä menetä mitään. Helpottaa kummasti kumpaakin osapuolta kun saa keskustella asiasta. Monesti aika parantaa haavoja, se on totta. Hauskaa on sitten myös sellainen asia kun pitkän ajan kuluttua nähdään ja keskustellaan asioista niin kummatkin repeää että kuin lapsellinen on ollut. Kummatkin myöntää myös omat virheensä. Nii että pidetäämpä toisistamme huolta ennen sitä mustaa kuoloa joka meitä päähän koppaa! Vaikka se välistä vaikialta tuntuukin. Tätä kirjoittaessa nyt loppuun repesin aivan täysin että mitenpäs tämä aihe osuikin oikealle päivälle :D Pyhäinpäivä! Kunnioitetaan vainajia. Muutama kaveri lähti liian aikasin. Ikävä on aivan helvetin kova! <3 Mulla on ikävä kaikkia jotka on lähteneet. Sytytän muutaman kynttilän tänä iltana heille kaikille <3

Ei välttämättä ole mitään mitä etsiä. Eikä mitään sen suurempaa totuutta.

Jokainen voi itse määrittää sen mitä totuus sitten on itsellensä.

Mutta mitä me itse haluamme siltä ns, totuudelta? Mitä me halutaan omalta elämältämme?

Ne on ehkä ne perusasiat. Se että itse ja perhe pysyy terveenä. Raha asiat olis hyvälä tolallaan ja parisuhde toimisi.

Kaikki tavoittelee onnellisuutta. Mutta että olisi onnellisuutta, tarvitsee olla hiukan kurjuuttakin. Että olisi hyvää, on oltava myös pahaa. Suhteessa hyvään sitä pahaa on kuitenkin aika paljon vähemmän. Onneksi. Vai mitä ootte mieltä? Ehkä se on oltava sellainen balanssi olemassa? En tiedä.

Mutta että oikeasti saisi niitä asioita mitä haluaa on luovuttava. Koska kun jotain jättää taakseen jotain uutta on tulossa tilalle. Aina on tilaa uusille jutuille.

Jos oot miettiny sitä työpaikan jättämistä tai harrastuksen lopettamista kun se ei tunnu mielekkäältä.

Nii helevetti soikoon miksi et tee sitä? Samoten on sitten sellaset ihmissuhteet jotka ei miellytä tai jollain tavalla toimi.

Eteenpäin on mentävä. Saa mennä ja kokea. Mikkään ei oo pakko.

Voihan sitä jumahtaa siihen rinkiinkin moneksi vuodeksi. Vaikkapa kahdeksikymmeneksi vuodeksi.

Sitten vuosien päästä havahtuu että hetkonen... kakskytä vuotta töihin, kotiin, kauppaan, telsuu tai harrastuksia että töissä jaksaa, nukkuun. Toista, toista, toista. Ei se nyt ihan vältisti noin mene mutta ymmärrätte mitä tarkoitan varmasti. Noin varmaan meidän halutaan juuri toimivankin? Erittäin robottimaisesti.

Elän nyt niinkuin viimeistä päivää. Ehkä se on vähän väärin ilmaistu mutta huuda, karju, naura ja itke. Hakkaa sitä nyrkkeilysäkkiä ja potki. Pure hammasta. Hymyile paskiaisille ja käyttäydy fiksusti niinku muutenkin teet. Se monesti käynnistää (ainakin fiksuimmissa) reaktion jossa aletaan pähkäileen että miksihän minä noin tein. Saahan siitä jotkut pienen hetkellisen mielihyvän tunteen kun saa toiselle kiukutella. Mutta kyllä siitä jonkin ajan kuluttua tulee huono mieli. Ellei sitten ihan tunteeton ihminen ole. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Kun elämä on täynnä mahdollisuuksia. On niitä polkuja sinne ja tänne ja tuonne suuntaan.

Meillä itsellä on vapaus kulkea ihan mitä polkua me halutaan. On avaimia moniin oviin, ja tässä päteekin ehkä se salaisuus. Ne avaimet näihin oviin täytyy etsiä.

Siinä vaiheessa kun sinä alat kulkea sitä oikeaa polkua, tietä, puroa. Miksi nyt haluatkaan sitä kutsua. Asiat alkaa rullata omalla painollaan.

Sulla on suunta ja sun ei tarvi sen enempää enää huolehtia. Koska sillä polulla ollessasi kaikki loksahtaa paikoilleen. Kaikki tuntuu menevän hyvin ja mistään ei tarvitse huolehtia.

Tässä kohtaa tullaan sitten avaimiin. Kun sinä oot löytänyt avaimen tähän oikeaan oveen.

Tai muutamiin oviin. Hämmästyt siitä miten mikään loppujen lopuksi ei enää olekkaan niin vaikeaa.

Oivallat myös sen että, hetkinen. Sitä ovea ei ikinä ollutkaan tuossa. Estettä ei ollut ikinä siinä. Mutta! Silti ne avaimet tarvii etsiä. Tarkkanäköisimmät ovat aina nähneet ne, mutta emme välttämättä käytä niitä, koska emme osaa.

Jotkut tyytyvät siihen mitä heillä on. Oli se sitten uskontokunta, tai jokin ryhmä, heimo. Omasta mielestäni näissä ns, ryhmittymissä eletään unen sisällä omassa ehkä paremmassa unessa.

Mutta ei siinä mitään. Jokainen elää niinkuin haluaa eikä noissa heimoissa ole mitään pahaa.

Jos tuntee olonsa tyytyväiseksi ja tuntee että elämä on tässä ja nyt niin go for it.

Oon miettinyt lähikuukausina omaa elämää ja sitä miten kaikki on jotenki aina loksahdellut paikoilleen niin kuin Tetriksessä. Välillä siis tosiaan vähän vinksin ja vonksinkin.

Mutta hei. Aina voi aloittaa alusta. Jossain vaiheessa rupesin miettimään ihan varhaisia lapsuusmuistoja. Sitä mitä siellä ympäristössä oli ja mitä siellä tapahtui. Äidin ja isän ammatti esim. Mitä heidän elämässään tapahtui jne jne. Aivan niinkuin ne jutut siellä menneisyydessä, ihan lähimenneisyydessäkin ois valmistelleet sua jotain hetkeä varten. Ehkä juuri tätä hetkeä. Kun jotain tärkeää ois tapahtumassa. Onko olemassa kohtalo? Tai onko suunnitelma kaikkia meitä varten? Onko kaikki ennalta määrättyä?

Noniin ja sitte foliohattua päähän viikonlopun kunniaksi ;) <3

Oletko jäänyt oman egosi vangiksi? Sen kuoren mihin joskus samaistuit?
Oletko muiden silmissä aina se samainen henkilö, joka olit kun tutustuit vuosia sitten heihin. Ehkäpä juuri näin ei olekkaan, vaan nämä henkilöt eivät ole itse menneet elämässään yhtään eteenpäin. Siksi heistä onkin mukavaa tökätä silmään neulalla. Hän yrittää näyttää oma vahvan egonsa, ja alistaa niinkuin vuosia sitten. ”Tässä minä olen suurena ja mahtavana, parempana kuin sinä!”
Mutta miten käykään kun vastassa onkin henkilö joka ei enää olekkaan se ns, hiirulainen? Ympäristön ja yhteiskunnan alistama. ”Me näemme sinut tällaisena, sellainen sinä olet, etkä muuksi muutu ja sinusta ei tule yhtään mitään” Nimittäin se ilme. Se ilme kun ego murskaantuu. Se on jotain upeaa. Hehkeät kasvot yhtäkkiä ovatkin harmaat ja vanhat. Ilottomat ja elottomat.
Lannistuminen siitä että niskan päälle ei päästykkään. Peli on ohi. Etsi uusi uhri. Seek and destroy.
Ja niinkuin monta kertaa olen puhunut siitä ikuisesta ympyrästä mihin jäädään makaamaan, pyörimään, laskemaan vaikka sitä mäkeä joka kivutaan aina ylös, aina vaan.
Mihin se vie? Mihin se johtaa? Se ei vie yhtää minnekkään. Jos se ei ole mikään näistä niin se voi olla vaikka se pimeä ja ahdas pahvilaatikko. Muuta ei ole olemassa kuin se pimeä ja ahdas tunkkainen pahvilaatikko. Siihen kannattas ensin tökkiä vähän reikiä ja kurkistella ulos. Tai jos olet kyllin rohkea niin astuppa ystävällisesti ulos. Ei siinä niin pahasti käy.
Jos ja kun elämässä tapahtuu jotain. Kaikki ovat kyllä kiinnostuneita siitä. Onnellisia ei olla muusta kun siitä että toisella menee ehkä huonosti. Silloin kaikki kiinnostaa kyllä, ja asioista halutaan tietää mehukkaimmatkin yksityiskohdat. Taka-alalle jäädään kyllä jos hyviä asioita tapahtuu. Se harmittaa. Voi että se harmittaa. Mutta kun oikesti ei ole olemassa hyviä asioita eikä huonoja asioita. On vain asioita ja reaktioita niihin. Ja kaikki ne reaktiot ovat täysin turhia. Harhaa. Koska oikeasti millään ei ole mitään merkitystä. Loppujen lopuksi. On olemassa vaan tapahtumista ja sitä vastaan ei kannata taistella. Silloin se elämä vasta hankalaksi meneekin. Ehkä jotkut hoksaavat vasta siellä kuolinvuoteellaan että hetkonen. Miksi en tehnyt sitä ja miksi en tehnyt tätä. Miksen perkele soikoon mennyt virran mukana vaikka se vähän pelottikin. Antanut tapahtua. Olis vaan tyytyväinen siihen mitä on saanut ja mitä sulla on. Mutta kun mikään ei riitä.

Puhun nyt yleistäen. Mutta tietenkin myös erittäin vahvasti omista kokemuksistani jälleen.
Viekkaus, ilkeys ja epärehellisyys ei vie minnekkään muualle kuin enemmän pohjalle.
Tämä pätee ihan kaikkeen mitä me ihmisen tekeleet teemme.
Rehti, rehellinen ja suorapuheinen pitää olla, vaikka se tuntuiskin joskus siltä että loukkaa jotain. Parempi näin.
Oma kokemukseni, kun aloin miettimään ja tekemään asioita hiukan eri tavalla on se, että kun aukaiset sen hyvän oven. Aukaiset sen hyvän oven kumpaankin suuntaan.
Teet hyvää, niin kas kummaa sää myös saat sitä hyvää kans. Antaa asioiden tapahtua omalla painollaan.
Voi kuulkaas kyllä sitä paskaakin sieltä tulee. Mutta miettikää sitä siltä kannalta että se on sitä tapahtumista. Älkää kategorioiko sitä hyvään taikka pahaan. Se on vaan tapahtumista. Hyväksymistä ja läsnäoloa.
Jotenkin tänä päivänä esimerkiksi minua kohtaan tehdyt provosoinnit, piikittelyt jne. pilkkaukset vain naurattavat.
Nään aikasen tarkkaan mitä siinä taustalla on. Se on se pieni musta mytty siellä nurkassa. Se yrittää ottaa pienillä terävillä kynsillään ja hampailla mua niskasta kiinni. Mää vaan hymyilen sille! HAH! Saatan halata ja antaa sille poskisuudelmankin. Se häipyy matkoihinsa.
Mutta ihmiset, kun törmäätte tällaiseen henkilöön joka on niin kiintynyt siihen mustaan mönjään ja syleilee sitä. Ei osaa muuta. Mitä sellaisen kanssa pitää tehdä? Juostakko karkuun vai jäädäkkö auttamaan?
Veikkaan että hyväntahtoiset ihmiset auttavat. Jotkut auttavat niinki paljon että omat voimavarat eivät enää riitä.
Tai annetaan omasta kuormasta niinkin paljon että itselle ei enää riitä.
Omat henkiset voimavarat hupenevat siihen että toisella olisi hyvä olla.
Tällasta kivaa maanantai päivittelyä ;) <3
(pikkusen raskaan viikonlopun jälkeen ;) )

Pienen hetken aamulla kahvikuppi nokan edessä mietin että mitä kirjoittaisi.

On niin paljon ajatuksia ja tapahtumia. No mutta... Sitten lasahti Open Office :D

Siinäpä se kirjoittaminen oli. Maailmakaikkeus sanoi että heitähän helevettii tuo.

Kyllä. Oikeassa se oli. Piti lopettaa koska paperille oli tulossa pelkkää sitä itseään.

Nyt on varmaan hiukan parempi aika aloittaa. Ja tehdä työstä valmista.

Olen päättänyt olla onnellinen. Tietyllä tapaa olen luovuttanut. En aio rypeä itsesäälissä tai muuta vastaavaa. Älkää hihkuko onnesta, sitä te ette tule saamaan ;)

Olen antanut periksi, päästänyt irti, luovuttanut, päättänyt olla laittamatta vastaan. Se mitä tapahtuu tapahtuu eikä sille voi mitään. Kaikella on tarkoituksensa. Tai sitten ei. Ei silläkään ole mitään merkitystä. Pidän tietenkin huolen siitä että kukaan ei polje minun päälleni. Oi.. sitä kuulkaas on menneisyydessä tapahtunut. Olin vielä se pieni toukka, hiiri taikka maan matonen. Siellä pimeässä. En uskonut että se loiste mistä jotkut puhuivat olisi totta. Aikaa ja matkantekoa se on vaatinut. Se matka ei ole vielä valmis. Eteenpäin. Se on se sana. Eteenpäin.

En ole hengellinen ihminen. Mun mielestä kaikki uskonnot sais heittää roskiin. En tuu missään vaiheessa paasaan mistään Jeesuksesta, Buddhasta tai jostain ylemmästä voimasta. Koska sellaista henkilöitymää EI OLE OLEMASSA. Jotain on. Vai onko?

Jonkun henkilön sormi osoitti mulle kuuta taivaalla. Mulle ei riitä se henkilö ja hänen sanomansa siitä ns, ”kuusta” mitä tämä henkilö ei haluakkaan. Sitä pitää mennä katsomaan itse.

On ovia, ja on avaimia. Kun on rohkeutta avata se ovi ja mennä siitä ovesta. Jonku ajan kuluttua sää hoksaat että sitä ovea ei ikinä ollutkaan. Tai siis on. Vai eikö ole? Joillekkin se on, ja joillekkin sitä ei ole. Joillekkin se on korkeat portit. Joillekkin se on läpipääsemättömät seinät. Vankila. 

Kun sulla on avaimet mennä läpi kuitenkin niistä niin miksi et? Ei, koska olet toukka ja pieni maan matonen. Kaverit sanoo että se on hömppää ja lässynläätä. Ei ole totta että toukasta tulee perhonen? Tai että rumasta ankan poikasesta tuli kaunis joutsen? Minä olen kyllästynyt olemaan se joka osoittaa sitä kuuta, aurinkoa tai tähteä siellä taivaalla.

 Enjoy the show! Sanon ja nojaan parvipaikallani pehmeään penkkiin. Ah mikä esitys tämä onkaan <3

Tänään mun piti alkaa kirjoittaa kirjaa. Ei onnistunu ihan.

Ensin tuskailin kirjan nimeä vähän aikaa. Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen että sillä kirjan nimellä ei ole oikeastaan mitään väliä tässä vaiheessa :D

Mutta tässä sitä nyt ollaan. Word auki ja kirjoittelen tähän. Ei tästä kirja tuu mutta kivaa se on tämäkin. Tullee sitte ku tullee, jos tullee. Erään yhden hyvän ystäväni sanoin.

Elän tällä hetkellä elämässäni hiljaista, mutta suurta muutosvaihetta.

Helposti omaksuvin nimi tälle vaiheelle voisi olla vaikka ”toukasta perhoseksi”

Hnmm... Tai jotain muuta helvetin kliseistä :D

Olen katsonut vähän väliä täällä facen feedissä sitä ”katso muistojasi” osiota.

Ne päivitykset... Huhhuh. Kuinka erinlaisen Peten mää sieltä näänkään.

Hyvin yksiselitteinen kuva on elämästä ollut.

Aika pitkälti elämä on pyörinyt ns, arjen ja viikonloppujen suossa. Yksi sana, tai itse asiassa kaksi kuvaa sitä Peteä siellä. Zombie/lammas.

No aika hurjasti sanottu koska silloinkin niitä ajatuksia oli aika helvetisti, mutta jostain syystä jätin kaiken sanomatta. Ja kun asioita jättää sanomatta sisälle syntyy helevetin iso musta kivi.

Sen vuoksi tein varmaan ihan vitun tyhmiä ajattelemattomia asioita.

Mutta totuuden siemen kai niissäkin oli. Se oli opetus.

Jotain suurta on tulossa. Tai se ei välttämättä edes ole mitään suurta. Muitten silmissä se ehkä on jotain mitä kannattaa tavoitella. Tai ehkä se on jotain sellaista mitä ei edes voi tavoitella. Loppukaneettina mitään enempää avaamatta sen enempää. (koska muuten mulla loppuis kirjottaminen kesken) Ei ole mitään mitä kannattaisi tavoitella edes. Vastaus on jo sulla itselläs <3

16.6.2016



Kuluvan vuoden aikana on joutunut luopumaan monista asioista. Pinttyneistä ajatusmalleista ja pinttyneistä tavoista. Huonoista tavoista, huonoista ympäristöistä, minulle hallaa tekevistä ihmisistä. Sellaisesta pääseminen tai pitäisikö sanoa irtaantuminen ja uloskasvaminen on ollut jo monen vuoden suunnittelematon luonnollista tietä kulkeva projektio. Tilalle tulee aina parempaa.
Ajatukset parisuhte(i)estakin ovat muuttuneet erittäin radikaalisti. Miksi sitten luopuminen tuntuu aina niin vaikealta? Oli kyse nyt sitten esineestä, asioista, ihmisistä. Mikään asia elämässä ei ole pysyvää. Kaikki katoaa. Kaikki häviää. Et sinä vie mitään mukanasi hautaan. Oman mätänevän ruumiisi joka sekin katoaa. Sen vuoksi ne lähimmät ja rakkaimmat ihmiset kannattaa pitää lähellä. Ne keihin sinä voit luottaa. Kelle voit tehdä hyviä asioita, keitä voit rakastaa ja auttaa pyyteettömästi.
On niin että rakkaista luopuminen on aina vaikeata ja surullista. Oli kyse nyt sitten parisuhderakkaudesta tai ystävyydestä. Ystäviä, oikeita sellaisia rakastaa.
On myös niin että kun toisesta välittää, sitä saattaa säikähtää. Onko kyse sitten pelosta? Sitoutumisen pelosta?
Joissakin tapauksissa toinen ihminen työntää toisen teoillaan tai tavoillaan pois luotaan. Omasta mielestäni silloin kaikki kortit on jääneet katsomatta. Pelko vie mukanaan ja muutos on keskeytetty.
Päätös sekin. Mutta toista tilaisuutta ei ehkä enää silloin irtoa. Joko toinen lähtee kohti parempaa tulevaisuutta tai jää märehtimään omaa menneisyyttään. Kiertämään niitä samoja syklejä mitä on alusta asti pyörinyt. Valinta sekin.
Elämän kirjoa kannattaa katsoa laajalta kannalta. Se laatikko missä sinä olet ei ole se ainoa. Se muoto mihin oot samaistunu ei ole se ainoa muoto. Epämääräinen ja aluksi peloittavalta näyttävä voikin olla ehkä se juuri oikea polku mitä sun pitää polkea? Ehkä niin. Kokemuksia kaikki tyynni. Niitä me tarvitaan. Ja jos ei ala elämään niin niitä kokemuksiakaan ei kartu. Tässä vaiheessa tulemmekin jälleen aiheeseen pelko. Toki samoissa ja turvallisissa ympyröissä pyöriminen voi jostakin olla ihan tyydyttävää.

29.5.2016



Ihmiset monesti erehtyvät, aika sokeastikkin. Luulemaan esimerkiksi että toinen osapuoli on itseään korkeammassa asemassa, tai jotenkin parempi kuin itse.
Mietitäänpä nyt vaikka että on ihastunut johonkin tiettyyn ihmiseen. ”en ole hänen arvoinen, ei minulla ole häneen mitään mahkuja, ei hän katsoisi minuun päinkään” jne jne. ”miksi sinä minua katselet kun sinä saisit parempaakin”
Ajatukset vievät harhaan aikamoisesti. Ne koittavat sumentaa todellisuutta, ja viedä syvemmälle uneen. Tekevät vääristetyn kuvan ns, ”sinuudesta”
Ego rakastaa tarinoita. Se rakastaa varsinkin negatiivis-sävytteisiä tarinoita joilla ihminen maalaa ja kertoo oman tarinansa. Siksipä monesti tällaiset ihmiset ja persoonat lyöttäytyvät samaan porukkaan. Tiedätte varmaankin mistä puhun. Kaikki on harmaata, mustaa mätää. Kaikki on paskaa ja mikään ei onnistu. Mikään ei tule edes onnistumaan niin miksi edes yrittää. Ympärillä olevat onnelliset ja yritteliäät ihmiset ovat paskaa. He näyttelevät eivätkä ole aidosti onnellisia.
On myös sellaisia persoonia jotka ovat jo niin juurtuneet sinne mutaan kiinni että haluavat muiden juuttuvan sinne samaan paskaan. He oksentavat sitä mustaa toisten päälle. Kertovat että sinusta ei tule mitään, ei kannata edes yrittää. Halpamaisesti nauravat päin naamaa. HAHAH EI SINUSTA SIIHEN OLE. Mutta eihän se ole totta.
Kun sitten lähtee kulkemaan sitä omaa polkua, katkeruus näyttää kasvonsa. Nämä toukat jäävät vaikeroimaan sinne mutaan. He eivät uskalla lähtä katsomaan edes sinne vuoren toiselle puolelle mitä laaksosta löytyykään. Monet ihmiset jumittavat liian monta vuotta samoissa kuvioissa. Kannattaa päästää irti. Katsoa mitä siellä seuraavan oven takana on.
Se voi joko onnistua tai sitten ei. Mitä väliä? Onpahan ainakin kokemusta rikkaampi ihminen. Ja seuraavalla kerralla varmasti menee paremmin.
Jatkaspa lissää kahvin imailemista! On muuten tulossa aika helvetin kaunis päivä tulossa <3
P,L & U

13.5.2016

Aamukahvin lomassa ulos katsellessa tulee mieleen monia mietteitä.
Menneet rakkaat, hyvät tai huonot asiat eivät määritä sitä kuka sinä olet.
Teoista ja tapahtumista voi oppia.
Ollaanko me tultu tänne havainnoimaan ja oppimaan ihmisen elämää? Onko siihen mitään tarvetta jos tämän jälkeen ei enää ole mitään? Kelle me nämä asiat kerrotaan? Se jää nähtäväksi.
Olen entistä enemmän varmempi siitä että tämä hetki on ainoa mikä merkitsee. Esimerkiksi jos mietit menneisyyttä, vaikka lapsuutta. Miten sinä muistat sen? Etkö muistakkin sen kuin unet? Pilkkeitä ja muistijälkiä sieltä täältä usvan peitossa.
Mutta sitten kun mietitään unia. "ne on vaan unia" Mutta jos ne "on" eikö ne silloin ole olemassa? ;)
Kuluneen vuoden aikana on tapahtunut varmaan eniten asioita ikinä mun elämässä.
Niitä sen enempää ruotimatta. Ehkä juuri tämän vuoksi -> Tästä puhuttiin erään rakkaan ystävän kanssa. Pointti voisi olla vaikka se, että teet joka päivä jonkun asian eri tavalla, pikkuhiljaa kaikki alkaa muuttua. Oli se nyt vaikka se, että menet eri reittiä töihin taikka kouluun, aloitat imuroimaan asunnon täysin eri huoneesta jne jne, esimerkkejä on lukemattomia. Noista pienistä asioista näkee jo eri katsontakannan asioihin. Pikkuhiljaa kaikki alkaa tuntumaan taas jännittävältä ja kiinnostavalta. Näet asiat hiukan eri perpektiivistä. Niinkuin uusina ja hohtavina.
Eli uskallusta ja pelkäämättömyyttä päiväänne. Tulukaa siitä meille piirretystä neliöstä taikka ympyrästä ulos ja piirtäkää asioita niin, että ne ei perustu meille opetettuun muotoon. Koska sitä ei ole. Se on vain jonkun vanha ajatus. P,L & U

5.5.2016

Eikö elämään opetteleminen ole opettelemista luopumaan? Päästämään irti. Lopettaa pitämästä kontrollia kaikkeen.
Koska tämä kaikki kyllä pyörii ilman sinun panostasi kaikkeen.
Keskittyä vain olemaan. Tai ei ehkä edes keskittyä, vain olla. Koska kaikki vain tapahtuu. Hyväksyä se mitä tapahtuu. Oli se sitten hyvää tai huonoa.

25.4.2016

Kuinka paljon "pahaa" nämä ns, marionettinuket voivat meille oikeasti siis aikuisten _OIKEASTI_ tehdä tuolta korkeimmalta pallilta?
En usko että kovin paljon. Itse en ainakaan ole kovin huolissaan siitä.
Se kiiltävä mitä he tavoittelevat. Antaa heidän sitä tavoitella. Meillä on sisällämme jotain niin helvetin paljon arvokkaampaa.
He joutuvat tavoittelemaan ikuisuuden sitä omaa täyttymystään kun pääsevät siihen pyörään mukaan.
Koska siinä pyörässä mikään ei riitä.
Millään muulla ei ole merkitystä.
Ei perheellä, ei ystävyydellä, ei rakkaudella, ei edes omalla tai muiden terveydellä.
Vain se materia mitä he kurkottelevat on "tärkeää"
Mitä sillä tekee? :D
Ei me sitä mennessämme viedä minnekkään.
Hyvä veli verkostoja jne, tulee aina olemaan.
Kultteja ja legioonia jossa oma perse pestään ja puunataan. Kumarretaan sitä kultaista kruunua kohden.
Turhaa alkaa tässä kertomaan ja luettelemaan sitä mikä on tärkeää ja mikä ei.
Kaikki tietävät sen sisällään, siinä tyyneydessä.
Siinä kosmoksessa ja atomien valtameressä missä me uiskennellaan.
Katsokaa eläimiä, katsokaa puita ja kasveja.
Tuntekaa niitten läsnäolo ja tyyneys.
Samaistuminen siihen. Ei tarvitse edes samaistua koska me ollaan täysin samaa tauhkaa. Jokin vain koittaa meitä heilauttaa.
Ja vaikka heilauttaisikin niin meidän juuret on maassa syvällä.
Tällaiset ihmiset jotka luulevat olevansa toisiaan korkeammalla tunnistaa hyvin helposti.
Sen näkee katseesta ja olemuksesta, eikö vain?
Kun ego nielaisee ihmisen...
Kukaan ei ole toisiaan korkeammalla.
Muistan toki ajan kun tuskin uskalsin puhua kenellekkään.
Olin hiljainen hissukka. Ujo ja sivuun vetäytyvä pikku hiiru.
Pelkäsin ihmisiä. Pelkäsin puhua kenellekkään. En uskaltanut katsoa silmiin. Koin kaikki muut isompana ja uhkaavampana. Ulkomaailma ja muut ihmiset oikeasti pelottivat minua tosissaan.
Se hetki, tai ne hetket kun oivaltaa asioita palkitsee suunnattomasti. Kuinka monesti minä oikeasti pelkäsin? Mitä minä pelkäsin? Minkä vuoksi? Kaikki on ollut vain kypsymistä ja oivaltamista. Vaikkakin välillä on menty kantapään kautta.
Helvetti soikoon että siellä ojan pohjalla on tullut oltua. Mutta mitään en kyllä vaihtais. Oikeastaan vielä näinäkin päivinä kuulen asioita itsestäni millaisena minua on pidetty. Naurattaa ja hymyilyttää todella kovasti. Jos olen joskus jotain satuttanut, niin se joku on kyllä ollut minä itse. :) Asioiden vääristely ja kärpäsestä härkäsen tekeminen ei suututa eikä vihastuta yhtään. Tekee vain mieli nauraa ja hymyillä sillen minkä näköinen minusta on ihmisten mielissä rakennettu :D
Hyvää ja parasta viikon alkua! Vappuki kohta!!! KESÄ!!!
Maaauuuuuuu <3 <3

17.3.2016

Eilen tuli käytyä kaverin luona kahvittelemassa ja suunnittelemassa. Puhuttiin niitä näitä.
Melkeenpä joka asia mikä otettiin puheeksi sivuutti sitä, että miksi ihmisiä huijataan. Oli kyse sitten ihmissuhteista tai työhön, harrastuksiin tai ihan mihin tahansa liittyvistä asioista.
Jotenkin tuntuu että kilpailusta on tehty hyväksyttävää tänä päivänä. Oma etu on se ensimmäinen asia mitä haalitaan ja kaikki täytyy saada itselle HETI ja ENSIMMÄSENÄ.
Toisten tunteita ei oteta huomioon ja rikkinäinen/käytetty heitetään romukoppaan. Haetaan ihmisistä kokemuksia mutta kun oma kokemuksen täyttymys on saavutettu mennään eteenpäin. Helppoahan se on. Et näe toisen sisimpään, etkä tunne asioita niinkuin toinen.
Tuntuu että tänä päivänä lapsille opetetaan jo kotona sellaista asennetta, että täytyy selvitä yksin ja muille on aivan sama. Tuijotetaan omaan napaan. Omaisuutta ja materiaa on hankittava ja vain maallinen mammona tekee onnelliseksi.
Viedäänkö lapsia enää luontoon? Vai onko arkipäivät viihde-elektroniikan hypnoosissa olemista?
Kun aika iso vaikutin se on lapsiin ja en sano etteikö se olisi aikuisiinkin.
Aikamoista realitypaskaa sieltä vain nykyään tulee. "näin sinun tulee elää elämäsi että olet onnellinen" :) :) :)
Loppusanoina mulla kotiin tullessani tuli mieleen sellanen sana kuin "sinisilmäsyydestä sakotetaan"
Itseään ei tarvi kylmettää. MUTTA kaikkea mitä kuulee ja näkee ei tarvitse uskoa.
Oma tahto ja vapaus sanoa EI. Kuuntelemalla omaa sisintään pääsee todella lähelle totuutta. Pitämällä ihmiset joilla on oikeat arvot lähellä, päästään varmaan aika lähelle harmoniaa millä tämä pallo sykkii ja elää. Voiko tommosia ihmisiä sitten jotenkin profiloida?
Ei niitä voi. Kyllä sen sisimmässään tuntee. Sen näkee silmistä ja kuulee puheesta <3
Kyllä koira koiran tuntee :)
Että tämmöstä jaappausta Petripapalla tuli tähän torstain aamupäivään

3.3.2016

Suuret ja kivoimmat muutokset tulevat lyhyessä ajassa, odottamatta yhtään mitään. Enpä vois onnellisempi olla tällä hetkellä omaan elämääni. Hiukan piti paskaa niellä, mutta semmostahan se välistä on. Silti ei pidä odottaa ja miettiä että mikä mörkö siellä seuraavan nurkan takana on. Tai toisaalta sitä että miks mitään hyvää ei ikinä tapahdu. Tapahtu tai ei. Sama olla ja hengitellä. Katella, haistella ja maistella. Yksinkertasia ja niitä kauniimpia asioita. Pieniä semmosia mistä nämä päivät muodostuu. Hyväksyä ja olla osa ympäristöään. Olla vaan. Nauraa täysillä sillon ku naurattaa ja itkiä sillon ku itkettää.

3.2.2016

Surua ja murhetta riittää kaikille jaettavaksi. Kuten myös iloa ja onnea.
Surkaa surunne pois ja pyytäkää apua jos sitä tarvitsette. Tukijoita ja kuuntelijoita löytyy aina. Jos ei ystävistä niin sitten ulkopuolelta. Yksin ei tarvitse jäädä.
Tehkää mielummin tuo kuin se että jakaisitte sitä surua olemalla katkera ja kyyninen. Tai pahimmassa tapauksessa tekemällä läheiselle pahasti. Se suru muuttaa muotoaan jopa tuskaksi ja vihaksi asti. Kohta huomaat olevasi yksin. Yksinäisempi kuin aikasemmin.
Yksin me kaikki ollaan kuitenkin.. Jakakaa mielummin onnen hetkenne. Muistelkaa hyviä ja kivoja asioita. Ei anneta valtaa sille mustalle varjolle joka seuraa kannoillamme.
On liian helppoa särkeä toinen ihminen. Koittakaapa tehdä joku onnelliseksi. Tai vaikka sen yhden tärkeän sijaan muutama ihminen. <3
"Olemassaolossa on auttamisen tarve, suojelemisen tarve, ystävyyden tarve. Se elää ihmisessä. Joka ikinen on tuntenut sielussansa lämpimän tuulahduksen, auttamisen tarpeen. Eikä ihminen siitä tarpeesta pääse ikinä irti. Se on se tunne, jolle me annamme tuon moniselitteisen, tuon määrättömästi pilatun nimen 'rakkaus' tai 'hyvä tahto', 'avuliaisuus', 'ystävällisyys', tuo positiivinen sieluntila, joka on yhteenkuuluvaisuutta, myötäelämistä. Se on elämän eliksiiri, se on elämän perusvoima, josta riippuu terveys, josta riippuu elämän onni." ~YK

21.1.2016

Arki juoksee juoksuaan. Viikonloputkin menevät nykyään hitaammin.
Saisivat mennä vielä hiukan hitaamminkin että saisi venytettyä yhteistä aikaa pidemmäksi.
Muutamat illat arkena yhdessä huuhtoo huolet ja stressin täysin mäkeen <3 Saisi pysyä kokonaan pois.
Monta kertaa olen itselleni luvannut olla ahdistelematta itseäni turhilla asioilla. Toisaalta se paine ja ahdistus tulee yleensä sitten sieltä toiselta suunnalta.
Vastuu on kuitenkin kannettava.
Kun on löytänyt yhteisen kuplan niin sitä ei halua puhkaista vaan kasvattaa isommaksi. Puhkua ja puhaltaa sitä ja antaa sen laajeta. Ajan myötä se oma maailma kasvaa sinne isommaksi. Kukaan ulkopuolinen ei voi sitä puhkaista. Ei varsinkaan jos kaksi ihmistä siihen uskoo totuudellisesti.
Sitä voisi kuin voisikin kutsua puutarhan hoidoksi, tai vaikka puun kasvatukseksi, tai ihan vaan sen peruskallion rakennukseksi. Niistä oikeista raaka-aineista. Tässä vaiheessa jo varmaan tiedättekin mistä puhun, ja kaikki ajattelevat ihmiset tietävät mitä ne oikeat raaka-aineet ovat. Luottamus on näistä tärkein.
Menneellä ja menneisyydellä ei ole tässä hetkessä enää mitään merkitystä. Toivon että joitain asioita ei olisi ikinä tapahtunut. Mutta jos niitä asioita ei olisi tapahtunut. Nyt ymmärrän sen. Mitään tästäkään ei olisi tapahtunut.
Vaikka joutuu kärsimään ja pettymään. Elämä on kärsimys. Se täytyy vain hyväksyä. Olen siis erittäin tyytyväinen että asioita tapahtui.
Tämä hetki on harmoninen ja täynnä onnea, onnellisuutta. Toivon että siitä kasvaisi oma paikka sille ja se ei katoiaisi koskaan. Näen että näin on.
Hiukan Yrjö Kallisen ajatuksia :3 <3
"Eiköhän jokainen ihminen olisi jotain ihmeellistä, tavatonta, suurta jos hän vain osaisi ja uskaltaisi vapauttaa itsensä olemaan oma itsensä, sts. osaisi ja uskaltaisi poistaa itsestään sen, mikä estää ja ehkäisee häntä: sovinnaisuuden, halun apinoida, miellyttää, halun olla sitä, mitä vallitseva maku ja muoti houkuttelee häntä olemaan"
"Hetkestä hetkeen minulla on tilaisuus tehdä jotakin aitoa ja hyvää juuri niille ihmisille tai niille asioille, joiden keskellä elän"

28.11.2015

Negatiivinen ilmapiiri johtaa mihin? No tietenkin negatiiviseen käytökseen. Passiivinen ilmapiiri, passiiviseen käytökseen jne jne. Ympäristö vaikuttaa meihin meidän huomaamattamme aika helvetin paljon. Mielialat (ainakin itsellä) tarttuvat muilta ihmisiltä itseeni tosi helposti. Empaattinen oon ollu aina. En ehkä osaa olla siinä omassa ns. "kuplassa" vaan pyrin heti pähkäilemaan mikä on toisella hätänä ja miten voin auttaa asiassa. Aina se mukava pieni ajatus sen harson ja unen läpi (koska se meidät kaikki nappaa aina takasin) että asioille voi tehä jotain. Ei kerralla mutta pienin liikkein. Miksei me osata tai uskalleta näyttää tunteitamme esim, jos ollaan isommassa joukossa. Miksi se naamari vetästään sillon päälle ja kuori on paksu ja kova? Mietin enemmänkin sitä, että sillon esitetään "kovaa" eikä sitä lepposta kaveria kenen kans meikä just tunti sitten jutteli henkeviä kyynel silmäkulmassa? Onko se joku defenssi? Ei kukaan sua syö jos nää oot rehellisesti oma ittes. Myös se että arvostellaan ihmisiä kenen kanssa et ole ikinä jutellut, et tiedä mitään hänen taustoistaan, tai mistä hän on tulossa ja minne menossa. Tietämättömyyden varjon alla on helppoa arvostella muita.
"On mahdollista kokea elämä myös myönteisesti, valoisasti ja totuudellisesti." Yrjö Kallinen

29.5.2015

Näinä aikoina mietin sellasta, on ihan hyvä että on hiukan jo irtautunu yhteiskunnasta. Täytyy yrittää vielä enemmän päästä kaikesta, ja julkishallinnollisesta paskasta omilleen. Irti kaikesta ja elää omaa elämää vielä enemmän sillä tavalla kuin tahtoo. Ei se oo mahdotonta? Kai?
En tarkota tietenkään mitään erakoitumista. Joskus sekin kyllä on mielessä vilahtanut.
Onneksi on hyviä kavereita ja ystäviä jotka jakaa ajatuksia, ehkä hiukan samanmoisia.
Eri mieltä pitää, ja täytyy olla asioista jotta saadaan kontrastia. Vapautta aatella, tuntea ja sanoa niinku ite asiat sisimmässään tuntee.
Aitoja, portteja, kieltoja.
Kerrotaan miten kasvat paremmaksi vihannekseksi joka murskautuu yhteiskunnan rattaisiin. Muusiksi. Semmoseksi niinku muut on.
En alistu ajatukselle jonka joku muu on tehnyt ja kehittänyt.
"...en enää ikinä tässä tai tulevissa maailmoissa tottele ketään enkä mitään arvovaltaa, käskijää, hallitusta, jumalia tai enkeleitä, missään muussa kuin siinä, minkä myönnän oikeaksi tai parhaaksi mahdolliseksi." YK

21.9.2015

"Minä oon muuttunut" Jos ihminen sulle jatkuvasti monesti tokee samaa lausetta, niin mitä mieltä te ootte siitä? Onko se kaveri muuttunut oikeasti? Siis tietoisesti ottanut härkää sarvista ja muuttanut käyttäytymismalleja. Vai onko kyse siitä että hän haluaa itsensä parempaan valoon menneisyyden varjoista? Vielä typerämpi lause on "oon eri ihminen kuin ennen" Äh.. Sama nää oot mutta päivien, kuukausien ja vuosien jälkeen kokemus kasvattaa ihmisenä. _EHKÄ_ sitä älliä tulee sinne sahanmuhujen keskelle tai sitten ei. Voihan sitä samaa kehää jatkaa vaikka loppuun asti jos haluaa. Siltikään sun menneisyys tai kokemukset ei tee sitä kuka nää oot. Niillä ei oo merkitystä siinä mielessä.

19.9.2015

Ihmiset ovat aina, ja tulevat aina hakemaan oikeutusta tekemisilleen. Vaikka he tietävät sisimmässään olevansa väärässä. Aina löytyy se joukko joka puolustaa. Toisaalta tämä joukko on petollisia käärmeitä jotka ajavat toista kohti vääjäämätöntä tuhoa, saadakseen ehkä oman tyydytyksen. Hekin tietävät olevansa väärässä. Täydellistä ruokaa egolle. Mutta jos tämä ns. tässä tapauksessa amorphinen henkilö kautta joukko saa osakseen ihailua tai suurempaa suosiota tämä "käärmekansa" jää taka-alalle. Kunnes suurempi virhe huomataan, mennään massan mukaan ja syljetään kasvoille. Takkeja käännetään, naamari laitetaan naamalle. Kunnes löytyy jotain muuta. Jotain minne iso paha susi ajaa meitä. Lammaslaumaa.

7.9.2015

Täytyykö ihmisen kokea maailman todellinen pahuus ennen kuin viisastuu, oppia ajattelemaan eritavalla maailmasta ja meitä ympäröivistä ihmisistä? Yleensäkkin elämästä. Se pahuus voi tarkoittaa toiselle toista, ja toiselle toista. Onneksi ei olla samanlaisia. Katsoa siis pahuutta, ilkeyttä, kuolemaa, kärsimystä, kitumista suoraan silmiin, että siellä sahanmuhujen keskellä iskee kipinää. Kokea shamaanintauti. Jokin tragedia. Sairaus. Ja sen jälkeen kukoistavampana nousta ylös. Sitä että ei nää ennään harmautta ympärillään vaan tilaisuuden joka uudessa tilanteessa, ihmisessä, henkäyksessä ja tuulenvireessä.

24.8.2016

Jotkut ihmiset ovat kyllä kylmettäneet itsensä täysin. Onko se puolustusmekanismi vai kovuuden näyttämistä? Esimerkkinä ihan tavan avautuminen omasta elämästä ja kokemuksistaan jollekkin. Siihen ei osata vastata muulla tavalla kuin tölväsemällä jotain todella ilkeää. Pysytään vaan pinnallisissa asioissa. Pintaa syvemmälle ei uskalleta sukeltaa. Hnmm.. Nii ehkä se sitten on sitä että tiedetään mitä siellä on ja sitä ei uskalleta tuoda sieltä syvältä pinnalle. Se sattuu helvetisti mutta on se kyllä niin puhdistavaaki sitten. Ei mulla muuta tähän hätään :P Lähtis lenkille

19.7.2015

Kattelen pihalle ja mietin. Omaa itseä ja omia käyttäytymismalleja. Mietin myös taas luopumista asioista. Vanhoista tavoista, työstä, koulusta jne. Miksi on niin vaikeaa päästää irti jos kaikki ei ole kohdallaan? Viime kuukausi on opettanu mua henkisesti aika rankalla tavalla. Kurittanu ja näyttäny paskoja asioita. Oman ittensä tarkastelu ulkopuolelta ei välttämättä oo aina kauhian kaunista katteltavaa. Tai ei ne oo paskoja asioita. Ne on totuuksia susta ittestä mitä sää et millään muotoa halua hyväksyä. Muutaman hyvän ystävän kans oon miettiny sitä, että miksi puhuminen rehellisesti ja suoraan on vaikiaa. Kun loppujen lopuksi se että on rehellinen ittelle ja muille, ei kyllä todellakaan vie huonoon tai pahempaan suuntaan. Se helpottaa ihan helvetisti. Toisen ihmisen ei pitäis pakottaa sua puhumaan asioista, sellanen taito pitäs oppia. Ihminen on sokea, unessa, pikkusen autopilotti päällä. Pitäs pysähtyä ja miettiä. Peiliin katsominen ei auta jos sää et nää sisälle. Tulla ulos siitä puvusta minkä ego on sulle luonu. Alkaa elämään. Sää et tarvi yhtään mitään ku oot perillä.

4.6.2016

Kenelle sinä olet oikeasti vihainen?
Tulevatko vihaiset ajatukset sinusta itsestäsi?
Ei. En usko siihen. Varsinkaan kun kyseessä on edellä olevia asioita.
Yleensä vihaiset ajatukset tulevat jostain ihan muualta, kun takana on ns. ryhmittymiä.
Tarkoitan siis tällaisia provokaatioita esim. ihonväriä, kansalaisuutta, uskontoa jne jne jne, kohtaan. Lista voisi olla loputon.
Sinä itse. Syvällä sisimmässä kuka oikeasti olet. Et tunne tällaisia ”tunteita”.Ne on harhaa.
Joukkojen kautta luodaan illusio voimasta ja siitä että sinä olet voimakas.Vahva, itsenäinen, VIHAINEN ihminen ”vääryyttä” kohtaan.
Kuka tekee väärin ja kenelle ja tappaako kukaan/mikään olemassaolollaan ketään?
Tuskin.
Pahoja asioita ja ihmisiä on olemassa. Mutta mistä se pahuus johtuu? Kyse voi olla vääristyneestä maailmankuvasta.
Halu omistaa, hallita, määrätä. Peilikuva joka näyttää näitä asioita ja ihannoi niitä. Ikävä kyllä nykymaailman esimerkki itsekkin ihannoi tätä aatetta. Ja mikä siellä takana taas häilyy on raha. Iso koneisto jonka pieniä pyöränlaakereita me ollaan, pidetään sitä käynnissä.

19.5.2016

A-mullisia pohdintoja Ansatiellä vol.12938793462. "Ylpeys käy lankeemuksen edellä" Totta joka sana. Tietenkin itsestään pitää olla ylpeä, ja vaikka omasta ammatistaan ja tekemisistään. Mutta se, että pohjimmiltaan pitää itseään parempana ihmisenä kuin muut, statuksensa tai jonkun muun kautta vie kyllä kohti yksinäisyyttä. Jotta voi saavuttaa onnen täytyy olla nöyrä. Myöntää virheensä. Myöntää sen että on väärässä. Myöntää sen että on joskus tehnyt vääriä valintoja. Onko "valtaistuin" sen arvoinen että haluat istua siellä yksin?