Oletko jäänyt oman egosi vangiksi? Sen kuoren mihin joskus samaistuit?
Oletko muiden silmissä aina se samainen henkilö, joka olit kun tutustuit vuosia sitten heihin. Ehkäpä juuri näin ei olekkaan, vaan nämä henkilöt eivät ole itse menneet elämässään yhtään eteenpäin. Siksi heistä onkin mukavaa tökätä silmään neulalla. Hän yrittää näyttää oma vahvan egonsa, ja alistaa niinkuin vuosia sitten. ”Tässä minä olen suurena ja mahtavana, parempana kuin sinä!”
Mutta miten käykään kun vastassa onkin henkilö joka ei enää olekkaan se ns, hiirulainen? Ympäristön ja yhteiskunnan alistama. ”Me näemme sinut tällaisena, sellainen sinä olet, etkä muuksi muutu ja sinusta ei tule yhtään mitään” Nimittäin se ilme. Se ilme kun ego murskaantuu. Se on jotain upeaa. Hehkeät kasvot yhtäkkiä ovatkin harmaat ja vanhat. Ilottomat ja elottomat.
Lannistuminen siitä että niskan päälle ei päästykkään. Peli on ohi. Etsi uusi uhri. Seek and destroy.
Ja niinkuin monta kertaa olen puhunut siitä ikuisesta ympyrästä mihin jäädään makaamaan, pyörimään, laskemaan vaikka sitä mäkeä joka kivutaan aina ylös, aina vaan.
Mihin se vie? Mihin se johtaa? Se ei vie yhtää minnekkään. Jos se ei ole mikään näistä niin se voi olla vaikka se pimeä ja ahdas pahvilaatikko. Muuta ei ole olemassa kuin se pimeä ja ahdas tunkkainen pahvilaatikko. Siihen kannattas ensin tökkiä vähän reikiä ja kurkistella ulos. Tai jos olet kyllin rohkea niin astuppa ystävällisesti ulos. Ei siinä niin pahasti käy.
Jos ja kun elämässä tapahtuu jotain. Kaikki ovat kyllä kiinnostuneita siitä. Onnellisia ei olla muusta kun siitä että toisella menee ehkä huonosti. Silloin kaikki kiinnostaa kyllä, ja asioista halutaan tietää mehukkaimmatkin yksityiskohdat. Taka-alalle jäädään kyllä jos hyviä asioita tapahtuu. Se harmittaa. Voi että se harmittaa. Mutta kun oikesti ei ole olemassa hyviä asioita eikä huonoja asioita. On vain asioita ja reaktioita niihin. Ja kaikki ne reaktiot ovat täysin turhia. Harhaa. Koska oikeasti millään ei ole mitään merkitystä. Loppujen lopuksi. On olemassa vaan tapahtumista ja sitä vastaan ei kannata taistella. Silloin se elämä vasta hankalaksi meneekin. Ehkä jotkut hoksaavat vasta siellä kuolinvuoteellaan että hetkonen. Miksi en tehnyt sitä ja miksi en tehnyt tätä. Miksen perkele soikoon mennyt virran mukana vaikka se vähän pelottikin. Antanut tapahtua. Olis vaan tyytyväinen siihen mitä on saanut ja mitä sulla on. Mutta kun mikään ei riitä.