keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot-päivän aikana kyllä tuli kirkastettua mieltä ja omia opittuja tietoja jo aikaisemmista koulutuksista. Meitä ihmisiä on paljon ja meidän tyylejä reagoida asioihin ja tilanteisiin myös monta. Monesti joidenkin ihmisten reaktiot asioihin on kuin jos lapselta vietäisiin tikkari, tai jos ollaan asioista eri mieltä, niin mennään aika lähelle niitä hiekkalaatikkoleikkejä. ”Mun isi on parempi ku sun isi” jne. Tiedätte mitä tarkoitan.
Ollaan samanlaisia lapsia vieläkin mutta vain aiheet on muuttuneet, hieman ehkä vakavammiksi kuitenkin. Aika hyvin näitä työyhteisöissäkin käytyjä väittelytilaisuuksia, palavereja ja kokoustilanteita voi verrata ihan sinne perhe-elämän iloihinkin. On valtaa käyttäviä ihmisiä, on aggressiivisuutta käyttäviä ihmisiä. Sitten on passiivisuutta. Mutta sitten on rakentavasti keskustelua käyviä ihmisiä. Ja kun tuollainen pari osuu yhteen, niin vähänkö siisti juttu.
Asiat riitelee, ei ihmiset. Arvosteleva ja alistava tyyppi onkin sitten oma lukunsa. Sellainen joka omasta mielestään on aina oikeassa ja kaikki pitää tehdä hänen tyylillään.
Monesti sitten kyllä hoksaa että mitä noiden negatiivisten reaktioiden takana on.
Otetaan nyt vaikka esimerkkinä se että jokin asia ei mene tietyllä tavalla kuten kyseinen henkilö sen haluaisi menevän (tätä voi soveltaa työyhteisöissäkin mutta myös parisuhteissa, toisaalta pätee ihan kaikkeen vuorovaikuttamiseen elämässä). Ruvetaan uhkailemaan, arvostelemaan tai jopa kiristämään. ”Kerta et nyt siivonnu huonettas niin viikkorahat on peruttu!” ”Tämä asia ei mennyt nyt yhtään niin kuin toivoin ja sinä saat kärsiä” - no tyhmä esimerkki vain. Mutta tuo jälkimmäinen on ehkä suomennos siitä miten asia on suoraan ilmaistu. Jos kaikki omaksuisivat sellaisen rakentavan keskustelutavan ja keskusteluiden aloituksen. No mutta oisko sitte vähä tylsää?
Pitää olla mielipiteitä ja erilaisia arvoja elämässä. Mutta sitten kun aletaan miettimään että mistä tällaiset käyttäytymismallit tulee. Tuleeko ne kotoa, lapsuudesta kenties? Vai onko ne sitten ympäristön vaikutuksesta opittuja juttuja? Onko kotona ollut passiivisaggressiivista tai jopa aggressiivista käytöstä, ja sitä jatketaan sitten sukupolvien yli opettamalla meidän lapsille ja lapsenlapsillemme. Tai sitten sitä että oikeasti istutaan ja pysähdytään keskustelemaan asioista.
No mutta oli niin tai näin. Oon todella mielissäni että tässäkin koulutuksessa otetaan tällasia asioita esille, koska ne on tärkeitä juttuja ja ne pistää kaikki vähän miettimään asioita. Tai en tiiä laittaako kaikkia mutta minut ainakin.
Asiat loksahtelee paikoilleen ihan itsestään ja Petripappa istuu 3D-lasit päässään leppostelutuolissaan suu auki välistä, ja miettii että WOUH DUDE! AWESOME!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti