Tänään suoritan joulusiivouksen.
Päässäni myös. Tasan vuosi sitten olin onnellinen. Siitä lähti
täysin uudenlainen ajanjakso elämässäni etenemään. Tietyllä
tavalla siinä samassa kyydissä mennään, mutta vain kyyti on
hiukan muuttunut matkan varrella, ja ehkä hiukan kuoppaisemmaksi
ikäväkseni näin täytyy sanoa. Minä tasoitan tietä edeltä
samalla kuin kuljen eteenpäin. Puolitoista viikkoa ennen tätä
päivää vuosi sitten olin särkenyt sydämmeni. Olin kasannut
itseäni ja tulisin kasaamaan vielä jonkin aikaa. Aika kuitenkin
parantaa haavat vaikka ne olisivat kuinka syviä tahansa. Sen olen
oppinut tämän vuoden kuluessa, kuten myös monia muita asioita.
Sellaisia jotka tekevät terveellä tavalla kyyniseksi ja kovettavat
kuorta. Inhimillisyyttäni ja hyvää tahtoani en polta mutta enää
en päästä ihmisiä lähelleni kovin nopeasti. Ihmettelyä ja
kummastusta aika raakalla tavalla tämä vuosi on tuonut tullessaan.
Silti kaikki ne huonot jutut mitä vaikka vuosi sitten tai kuluvan
vuoden aika tapahtui tuntuu nyt hyvin pieneltä ja vähäiseltä
asialta. Hengissä olen edelleen ja kokemuksia rikkaampana. Koska
jutut ja asiat mitä elämään ilmaantuu, niille ei voi mitään.
Tapahtumista ei voi estää. Turha siis pyristellä vastaan vaan
ottaa kaiken mitä tulee vastaan. Eteenpäin kuljen ja mitä
maailmankaikkeus polulleni tuokaan eteeni, sen otan vastaan. Oli se
mitä tahansa. Ihmetystä ja kummastusta aiheuttaa myös ihmisten
hyvyys. Sain pari päivää sitten parhaan joululahjan ikinä
koskaan. Hitto me lähtään tänään kohti Amsterdamia! Täysin
erinlainen joulu! Mistä tahansa päätöksistä on kyse. Muistakaa,
että niillä asioilla saattaa olla kauaskantoisia seurauksia. Ne
saattaa muuttaa toisen ihmisen tulevaisuuden suunnitelmia ja elämän
suuntaa. Harkitkaa tarkkaan. Pitäkää lähimmistänne huolta ja
antakaa toisillenne turvaa, lämpöä ja rakkautta.
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille
<3
” Olemassaolossa
on auttamisen tarve, suojelemisen tarve, ystävyyden tarve. Se elää
ihmisessä. Joka ikinen on tuntenut sielussansa lämpimän
tuulahduksen, auttamisen tarpeen. Eikä ihminen siitä tarpeesta
pääse ikinä irti. Se on se tunne, jolle me annamme tuon
moniselitteisen, tuon määrättömästi pilatun nimen 'rakkaus' tai
'hyvä tahto', 'avuliaisuus', 'ystävällisyys', tuo positiivinen
sieluntila, joka on yhteenkuuluvaisuutta, myötäelämistä. Se on
elämän eliksiiri, se on elämän perusvoima, josta riippuu terveys,
josta riippuu elämän onni. ” (Yrjö Kallinen.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti