19.7.2015

Kattelen pihalle ja mietin. Omaa itseä ja omia käyttäytymismalleja. Mietin myös taas luopumista asioista. Vanhoista tavoista, työstä, koulusta jne. Miksi on niin vaikeaa päästää irti jos kaikki ei ole kohdallaan? Viime kuukausi on opettanu mua henkisesti aika rankalla tavalla. Kurittanu ja näyttäny paskoja asioita. Oman ittensä tarkastelu ulkopuolelta ei välttämättä oo aina kauhian kaunista katteltavaa. Tai ei ne oo paskoja asioita. Ne on totuuksia susta ittestä mitä sää et millään muotoa halua hyväksyä. Muutaman hyvän ystävän kans oon miettiny sitä, että miksi puhuminen rehellisesti ja suoraan on vaikiaa. Kun loppujen lopuksi se että on rehellinen ittelle ja muille, ei kyllä todellakaan vie huonoon tai pahempaan suuntaan. Se helpottaa ihan helvetisti. Toisen ihmisen ei pitäis pakottaa sua puhumaan asioista, sellanen taito pitäs oppia. Ihminen on sokea, unessa, pikkusen autopilotti päällä. Pitäs pysähtyä ja miettiä. Peiliin katsominen ei auta jos sää et nää sisälle. Tulla ulos siitä puvusta minkä ego on sulle luonu. Alkaa elämään. Sää et tarvi yhtään mitään ku oot perillä.