29.5.2015

Näinä aikoina mietin sellasta, on ihan hyvä että on hiukan jo irtautunu yhteiskunnasta. Täytyy yrittää vielä enemmän päästä kaikesta, ja julkishallinnollisesta paskasta omilleen. Irti kaikesta ja elää omaa elämää vielä enemmän sillä tavalla kuin tahtoo. Ei se oo mahdotonta? Kai?
En tarkota tietenkään mitään erakoitumista. Joskus sekin kyllä on mielessä vilahtanut.
Onneksi on hyviä kavereita ja ystäviä jotka jakaa ajatuksia, ehkä hiukan samanmoisia.
Eri mieltä pitää, ja täytyy olla asioista jotta saadaan kontrastia. Vapautta aatella, tuntea ja sanoa niinku ite asiat sisimmässään tuntee.
Aitoja, portteja, kieltoja.
Kerrotaan miten kasvat paremmaksi vihannekseksi joka murskautuu yhteiskunnan rattaisiin. Muusiksi. Semmoseksi niinku muut on.
En alistu ajatukselle jonka joku muu on tehnyt ja kehittänyt.
"...en enää ikinä tässä tai tulevissa maailmoissa tottele ketään enkä mitään arvovaltaa, käskijää, hallitusta, jumalia tai enkeleitä, missään muussa kuin siinä, minkä myönnän oikeaksi tai parhaaksi mahdolliseksi." YK